torstai 5. maaliskuuta 2015

Nunnukalailaa

Hoi kaikki, jokka harkitsette laskettelulomaa Sallatunturilla! Tässäpä teille hieman maistiaisia siitä, millaista meininki tuolla tunturissa oikeen on:


Kyseessähän on siis räppäri Uniikin uusi musiikkivideo, joka on kuvattu Sallatunturilla. Kappale on jo ehättänyt herättämään närää, itte en toisaalta ihan ymmärrä miksi. Ei se minustakaan mikään taideteos toki ole (net jotka ei genrestä tykkää, voi laittaa äänet pois ja keskittyä maisemien ihailuun sen sijaan), mutta aika harmiton pläjäys silti. Toki tosikkojen ja ymmärtämättömien katsojien kohalla on olemassa se vaara, että ajatellaan kappaleen ja videon typistävän ensinäkin Lapin ja lappilaisuu'en pelekäksi saamelaisuu'eksi (meillä Sallassa päin ei pahemmin saamelaisia ole, lähinnä vaan niitä kiisteltyjä mettäsaamelaisia eli itäkairan alakuperäisväestöä, mutta se onki ihan toinen tarina se) ja toisaalta linkittävän saamelaisuuen jälleen kerran Pulttibois-sketsiin.

Noo, videohan ei ole todellakaan suoraan mikään Sallatunturin markkinointivideo, vaan Uniikin ittensä mukaan "lappilaisen hyvän meiningin hehkuttamista". Eli älykäs ihiminen tajuaa kyllä, ettei videon tarkoitus ole kuvata autenttista Sallatunturin elämää. Tai etes autenttista lappilaista elämää. Net semmoiset on dokumentteja kuulkaas. Ei metkään täällä pohojosessa luulla, että Helsingistä löytyy semmonen Pihilajakatu, jossa meno on suoraan ko Salakkareista, eikä Taivaan tulet ikävä kyllä ollu mitenkään tarkka kuvaus itäkairan ihimisen elämästä, ellei itäkairan ihimiset sitten kommunikoi toisilleen pelekästään naama punasena huutamalla ja kirosanoja hokemalla (vaikka aika kova olen minäkin meuhkaamaan ja kiroilemaan). Nämät kaikki ovat nähkääs fiktiota, viihettä. No mutta, eksyin hieman aiheesta. Tietysti on myös meleko vanahanaikaista esittää "lappilaista meininkiä" saamelaisviittauksin, mutta toisaalta ainakin elän ite siinä käsityksessä, että videon teemana oli kasari after-ski -bileet. Lienee se Lapin markkinointi ollut silloin kasarilla vielä hieman lapsenkengissä? 

Suurin ongelmahan mahtaa kuitenkin olla tuo nimi ja piisin hokema, eli nunnukalailaa. Suurin osa kappaleen koheryhymästä taitaa olla sen ikäistä porukkaa, ettei heillä ole Pulttiboisista harmainta haisuakaan. Ite olen kyllä kyseisen sketsin nähäny, mutta täytyy tunnustaa, ettei tullut etes mieleenkään minkäänlaisia yhtymäkohtia siihen. En usko, että nykyaikana kukaan on enää niin urpo, että kuvittelisi saamelaisuu'en tarkoittavan pelekkää joikua, saamenpukuja ja poroja tai Lapin noitia. Tai että kaikki lappilaiset pyörii kännissä Pulttiboisin hengessä ja ajelee porovalijakoilla paikasta toiseen. Tai jos on, niin silloin ongelmat on kyllä syvemmällä ko Uniikin tekemässä räppikappaleessa. Vai olenko ihan liian positiivinen tämän asian suhteen? Istuvatko typerät ja kapiakatseiset näkökannat edelleen ihan liian tiukassa suomalaisissa?

Ja kyllä, olen itte istunut pöytäseurueessa, jossa eräs ei-lappilainen herrasmies (kuinkas muuten) heitti ilimeisesti tunnelmaa keventääkseen ilimoille vitsin "Tiijättekö mikä on Lapin ja lappalaisten suosituin juomapeli?" Vitsin tarkan sisällön olen ikävä kyllä onnistunut unohtamaan, mutta se oli jotakin tyyliin "juodaan niin maan perkeleesti ja se kuka on eniten kännissä ajaa kotiin" tai muuta yhtä laadukasta. Ei muuten naurattanut kauhiasti. No, hekottelun loputtua totesin tyynen rauhallisesti "Ai, minä oon kyllä kotoisin Lapista eli LAPPILAINEN, mutta ei ole kyllä yhtään minulle tuttu konsepti." Veti kummasti hilijaseksi. Huumori on taitolaji ja vitsiksi tarkotettu juttu ei aina naurata kaikkia, mutta luulen, että oma hillitty reaktioni pisti kyseisen herran (toivottavasti) miettimään hieman seuraavan kerran, ennenkö avaa suunsa ja ryhtyy vitsailemaan. Suuttuminen ja herneen vetäminen sinne nenärööriin tai saarnaava avautuminen tuskin olisi tehenyt samanlaista vaikutusta. Sitä paitsi stereotypiat voi olla ajoittain oikiasti ihan hauskoja ja tietyssä mittakaavassa täytyy myös toki osata nauraa itelleen. Oikiastaan itelleen nauraminen on paras ase tässä taistelussa, sillä jos myönnän, että olen vähän urpo lappilainen enkä todellakaan ymmärrä kaupunkilaista elämänmenoa, mutta mettään lähen möyröttämään oikein mielelläni ja nauran päälle, niin milläs irvailet enää?

No, jos ongelma kuitenkin nyt on siinä, että ei naurattanut, vaan loukkasi? Tietysti olisi turvallisinta jättää saamelaisviittaukset viihteestä kokonaan pois, ko niitä ei jostain syystä osata tehä iliman, että joku aiheesta loukkaantuisi. Mutta eikö saamelaisuus ole myös osa lappilaisuutta ja Lappia? Vai pitääkö lappilaisuutta ja saamelaisuutta käsitellä jotenkin erillisinä asioina? Ettäkö puhutaan Lapin meiningistä, siihen ei missään nimessä saa ottaa mukaan saamelaisuutta? Eikä varsinkaan silloin, jos koko Lapin meininki ja lappilaisuus on tuotu esiin hieman kieli poskella ja huumorimielessä? Törkey'et ja tahallinen loukkaaminen on tietenkin aina asia erikseen.

Mutta jos joku kokee jonkin asian esittämistavan loukkaavana, niin silloin kokee, eikä se tietenkään ole mitenkään toivottavaa. Ainut mitä tilanteessa voi sitten enää tehä, on että asianomainen (tässä tapauksessa siis Uniikki) pyytää anteeksi ja pahoittelee, mikäli joku on kappaleesta loukkaantunut ja ettei se ole ollut mikään tietoinen tarkoitus. Kuten hän lienee tehenytkin. Vaikka täytyy kyllä todeta, että myös se tietämättömyys ja tahaton loukkaaminen saattaa ajoittain ärsyttää ja pirusti. Eihän kukaan ymmärrä sitäkään, että pitemmän päälle se, että kysytään kymmenen kertaa sitä, että meinaakko oikiasti muuttaa takaisin Lappiin ja vielä jonneki peräkylälle, saattaa jossain vaiheessa alakaa vituttaa. Voin vain kuvitella, kuinka palijon mahtaa ketuttaa tulla leimatuksi uu'estaan ja uu'estaan Naima-Aslakiksi.

No mutta.

Mielenkiintoista olisikin kuulla jonkun saamelaisen mielipide siihen, että miten heijän kulttuuriaan pitäisi tai saisi esittää mediassa? Olisiko Uniikin kappale ollut parempi, jos mukana olisi vaikkapa ollut joku saamelainen joikaamassa? Vai olisiko sekin ollut stereotypia ja/tai loukkaavaa? Saako kukaan ei-saamelainen etes viitata saamelaiseen kulttuurin?

Ja ehkä tärkeimpänä, miten naurettaisiin yhessä, eikä niin, että vähemmistön jäsenet kokevat, että tietämätön porukka nauraa heijän kustannuksellaan? Onko sekään hyvä asia, että jokin asia on viihteen tabu, josta ei saa repiä huumoria?

Huh. Vaikia aihe ja soutelin meleko kaukaisille vesille, mutta ohan tuo video nyt kuitenki kuvattu meijän perällä ja sen vuoksi myös sallalaisia on syyllistetty kappaleen hyväksymisen kautta loukkaavasta käytöksestä. No, jos unohetaan kaikki loukkaukset sun muut, niin maisemat videossa kuitenkin on ihan komeita.

EDIT: Löysinkin hieman saamelaisnäkökulumaa kyseiseen aiheeseen liittyen Aku Hirviniemen BB-Aslak -hahmosta Kirste Aikion kertomana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!