lauantai 30. elokuuta 2014

Ahistava lauantaiaamu

Pitäisi kirjottaa Itä-Lapin kunnanjohtajien vaihtumisesta ja siitä, miten naurettavaa on ehotella, että Salla-Savukoski-Kemijärvi-Pelekosenniemi muodostaisivat yhen kunnan. Pitäisi kirjottaa jätevesiuudistuksesta. Siitä, että Metsähallitus myy maitaan. Soklista ja siitä, miten takapajuinen maa Suomi on, kun se ei tajua panostaa pohjoisiin alueisiinsa ja kaivosteollisuuteen. Sote-uudistuksesta ja siitä, miten epämääräiseltä se näyttää.

Mutta minulle iski tänä aamuna epätoivo. Tänään ja eilen minua on suorastaan ahistanut olla täällä. En ole saanut tehtyä mitään, mitä oisi pitänyt. Kun en vaan jotenkin jaksa, enkä halua. Jos ei olisi ollut pakko nousta, oisin varmaan jäänyt makaamaan sänkyyn koko päiväksi. Ajoittain on vaan suorastaan paha olla täällä. En ees tiiä, miksi. Kai se vaan on kun on tottunut niin erilaiseen elämään. Siihen, että kävelee uluko-ovesta ulos ja suoraan mettään. Tänään vietetään Suomen luonnon päivää. Jos olisin kotona, siis siellä, missä minun sydämeni asuu, lähtisin varmaan näin viikonloppuna ulos. Menisin keräämään marjoja tai sieniä, koiran kanssa lenkille mettään. Touhuaisin jotain pihalla. Luultavasti olisin noussut kevyesti jo ennen kaheksaa aamukahavin keittoon. Täällä minä vaan jotenkin halavaannun. Oon väsynyt ja pahantuulinen.

Miettikää ihimiset, jos teille joku tulisi sanomaan, että ette saa enää asua kotipaikassanne? Että teijän on pakko lähtiä muualle, koska työt ja palavelut viijään, kulukuyhtey'et lakkaa, tiestöä ei pijetä kunnossa, elämiseen vaajitaan tolokuttomasti rahaa ja kaikenmaailman säädöksillä ja uudistuksilla teijät ajetaan entistä ahtaammalle. Tet että olisi enää ihimisenä samanarvoisia ko muut ja teitä yritettäisiin väkisin työntää jonnekin, minne ette halua, missä ette viihy ja teillä on suorastaan paha ja vaikia olla. Että teille annetaan tyhyjiä lupauksia vaan sen takia, että saataisiin kalasteltua ääniä, eikä net lupaukset loppujen lopuksi ikinä täyty, vaan ovat pelekkää sanahelinää. Tyhyjät sanat eivät ruoki ketään, eivätkä tuo kenellekään työpaikkoja tai leipää pöytään.

Siltä minusta tuntuu.

Että minut yritetään väkisin nakittaa tänne samalle neliökilometrille liian monen muun ihimisen kanssa, missä autot ja ihimiset pyörii levottomana ja mettään ei uskalla mennä, koska sieltä juoksee vastaan alaston mies kommandopipo päässä (true story, eikä muuten tarvinnut olla ees ko pyörätiellä lenkillä koiran kans, onneksi kaverilla oli se koira mukana).

Joo, mutta nyt on pakko alakaa siirtyä liikekannalle. Lupaan yrittää kirjottaa tänään jotain vähän positiivisempaakin. Jos mieli vaikka paranisi iltaa kohen. Tai jotain. Sitä ootellessa voitte vaikka tutustua Peltsin Lappiin, jos joku ei oo vielä näitä jaksoja nähäny. Itä-Lapin reissun jaksot tulee näköjään Ylellä uusintana ja löytyvät myös tuolta Areenasta. Vähän on provo meininki välillä, mutta näkyypähän komeita maisemia ainaki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!