Helevetin pitkä ja luultavasti päätön kannanotto

Nyt oisi oiva aika vetäytyä jonnekin luonnon rauhaan, missä ei palijon sosiaalisen median sovellukset tai uutiset ahistele ihimistä.

Mietin pitkään, etten sano tästäkään aiheesta mitään, mutta kai nyt on kuitenkin pakko jotain sanoa. Saa jättää lukematta ja kannattee muistaa, että mielipide ja ajatukset ovat täysin minun ja voin olla väärässäkin, ja että edustan tasan yhdenlaista näkökulumaa tähän asiaan.

Minusta nimittäin tuntuu, että maailmassa on tällä hetkellä niin moni asia ihan sekaisin ja suorastaan hassusti. Ite en ole vuorotyöläinen, eikä minusta ikinä tule sellaista. Ammatin valintaa tehessä se ei ole ollut ihan ykkösenä mielessä, mutta osasyy kuitenkin, koska minusta ei olisi vuorotyöhön. Minun siippa taas on vuorotyöläinen. Suurimman osan ajasta minä ihimettelen, miten se jaksaa. Ja miten se pystyy. Minä en jaksaisi, enkä pystyisi. Mutta niin se vaan niitä vuorotöitä tekee. Sillä on sitten tietysti korvauksena myös pitkät vapaat, mutta kuten kunnon vuorotyöläisellä, net ei tosiaankaan aina osu siihen viikonloppuun. Muu maailma tuntuu kuitenkin nykyaikana edelleen pyörivän kaheksasta nelijään ja maanantaista perjantaihin -rytmiin. Pääasiallisesti palavelut toimii edelleen sellaisessa rytmissä, ettei vuorotyöläinen niitä aina tavoita. Itekin olen tosiaan tuleva kaheksasta nelijään -pulliainen, ja elämän kuvioitten sovittaminen yhteen on aina välillä vähän hankalaa. Kun ei ole niitä yhteisiä, vapaita viikonloppuja. Vähän kauhulla olen miettinyt sitä, että jos tuo parempi horisko on vuorotöissä vielä sittenkin, ko meillä on jäläkikasvua. Lastenkin elämä rytmittyy pitkälti siihen kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin -kaavaan. Että met ei voijakaan ehkä sitten tehä semmosia viikonlopun perheretkiä ja viettää yhteistä laatuaikaa. Tai että isi on sitten joulut/juhannukset/uudet vuodet ja muut töissä. Kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin -perheessä kasvaneena tämä vähän hirvittää minua. Se on minusta tärkiästä perheajasta pois. Mutta siihen on syy, ja tärkiä syy onkin; se on töissä.

Työterveyslaitoskin sen sanoo: Vuorotyö ja siinä etenkin ilta- ja viikonloppuvuorot merkitsevät eritahtisuutta perheen ja muun sosiaalisen toiminnon kanssa. Met ei siis aina tosiaankaan päästä osallistumaan kaikenlaisiin sosiaalisiin juttuihin, kuten kummilasten synttäreille tai illanistujaisiin ystäväporukalla. Meillä ei niitä lapsia vielä ole, mutta kuitenkin koira, ja koska minä tuon vuorotyöläisen kanssa oon naimisissa, myös minun liikkumiset yksin on osin rajoittuneet siipan työrytmiin. Aina ei voi, eikä etes halua ottaa elukkaa matkaan ja hoitopaikatkin on vähän tiukassa (oikiastaan tiukemmassa ko lapsilla). Mutta ei tämä nyt ihan suunnattomasti haittaa, olen sinut asian kanssa. Pointtina vaan se, että vuorotyöläisen perheessä sosiaalisten menojen järjestely vaatii ekstraenergiaa ja sumplimista ja elämä yleensäkin kuormittaa eri tavalla myös toista osapuolta, vaikka ite ei vuorotöissä olisikaan. 

Vuorotyöllä on käsittääkseni ihan tutkittuja vaikutuksia terveyteen. Terveyskirjasto sanoo, että vuorotyö on suorastaan terveysriski. Vuorotyöläisillä on esimerkiksi suurempi riski sairastua erilaisiin sairauksiin. Yötyö lisää jopa ennenaikaisen kuoleman riskiä. Työterveyslaitoksenkin mukaan vuorotyöllä on vaikutuksia sosiaaliseen elämän lisäksi myös elimistön kuormitukseen. Vuorotyö saattaa altistaa muun muassa sydämen rytmihäiriölle, painon nousulle, rintasyövälle, aikuisiän diabetekselle tai ruoansulatuselimistön vaivoille. Vuorotyötä tekevän ihimisen voi myös olla hankala huolehtia omasta terveydestään säännöllisten, terveellisten aterioitten ja riittävän liikunnan muodossa ja unensaanti saattaa jäähä liian vähäiseksi.

Valamiita, järkeviä ratkaisuja minulla ei ole tarjota, mutta omalla maalaisjärjelläni olen tässä tuuminut esimerkiksi semmoista, ettäkö maailmassa (tai Suomessa) on joitakin semmoisia töitä, mitä pitää tehä myös ilta- ja yöaikaan, viikonloppuisin ja sunnuntaina, sekä juhulapyhinä, niin mielestäni nämät ihimiset ansaitsevat työstään kunnon korvauksen. Ihan siitä sunnuntainkin työstä. Koska sunnuntaikin on edelleen viikonloppua eikä muun Suomen menoa kattoessa todellakaan mikään arkipäivä. Sairaaloitten, hoitolaitosten, ensihoidon, poliisin, palolaitoksen, tehtaitten ja tuotantolaitosten, kauppojen ja logistiikan näin äkkiä mieleen tulevia juttuja mainitakseni täytyy pyöriä lähes koko ajan, jotta tämä meijän tavallisten kaheksasta nelijään -pulliaisten arki rullaa kivasti.

Mietin vaan, että kuka enää haluaa tehä vuorotyötä sen jäläkeen, jos ison osan palakkaa tekevistä lisistä ja korvauksista leikataan. Monesti ko se vuorotyö saattaa myös olla henkisesti tai fyysisesti hyvin kuormittavaa, tai jopa molempia yhtä aikaa. Hetkeäkään en usko siihen, että näillä säästöillä sinne hommia hoitamaan palakkattaisiin uusia työntekijöitä ja lisää käsiä töihin, vaikka niitä kipiästi monessa paikkaa tarvittais jo nyt. Mutta saatan tietysti olla skeptinen.

Ei meijän perheeseen nyt mitenkään äärimmäisen kipiästi osu nämät suunnitellut leikkaukset, mutta totta kai vähennys palakassa on aina vähennys ja vaikuttaa väistämättä kulutukseen ja valintoihin. Tosin meijän talou'essa ei toivottavasti olla enää siinä tilanteessa, että koko kotitalous pyörii yhen ihimisen palakalla, ko nämät leikkaukset mahollisesti käyvät toteen. Mutta on ihimisiä, joiden tilanne saattaa olla palijon huonommin ja se palakasta pois sulava osa elintärkeä osa toimeentuloa.

Eniten ehkä sylettää kuitenki ympäri ämpäri sosiaalista mediaa pyörivät joidenkin yrittäjien kannanotot aiheeseen. En tiijä onko tämä taas joku suomalainen mielenlaatu vai mikä, mutta ei kauhiasti mieltä ylennä semmoset vahingoniloiset "hahhaa siitäs saitte, meilläpä ei tuommosia ole ollut ikinä, niin mitä tet ihimiset valitatte, ihan oikein teillekin" -kannanotot. Joo, yrittäjältä puuttuu palijon niitä oikeuksia, joita palakansaajalla on ja se on varsin ikävää, mutta eikö kuitenkin ole hyvä, että jollain toisella net paremmat edut on?

Se, että on valinnut toisenlaisen tien elättää ittensä, ei pitäisi olla mikään oikeutus polokea ja mitätöijä toisten ihimisten huolta omasta toimeentulosta. Kaikki met ei voija yrittäjiksikään ruveta, vaan aina tarvitaan niitä työntekijöitäkin. Kaikista meistä ei edes todellakaan ole yrittäjiksi. Eikä nyt pijä käsittää väärin, nostan hattua ja kunnioitan suuresti ihimisiä, jokka pystyvät itte elättämään ittensä ja ehkä siinä sivussa vielä työllistämään jonkun toisenkin. Ei ole täysin poissulettua, etteikö minustakin voisi tulla yrittäjä joku päivä. Ja siinä vaiheessa saatan tietenkin olla itsekin täysin toista mieltä, kukaties. Pienyrittäjän arkea ei todellakaan ole tehty Suomessa helepoksi ja esimerkiksi työntekijöitten palakkaamisen pitäisi olla helepompaa (lue: halavempaa) ja päättäjillä olisi syytä miettiä keinoja siihen, miten yrittäjyyttäkin voitaisiin tukea ja kannustaa. Mutta yrittäjyys on kuitenkin yrittäjyyttä, siihen sisältyy se riski. 

Hyvällä toimintaidealla, sisulla ja ahkeruudella voi onnistua elättämään ittensä ja asioitten osuessa kohalleen pärjätä jopa hyvinkin. Yrittäjänä on vastuussa vain itselle, ja se tarjoaa myös tietynlaista vapautta. Karkeasti ajatellen yrittäjän tienaama raha riippuu siitä, kuinka palijon jaksaa paiskia töitä. Toki tällä on vaikutusta eri elämän osa-alueisiin samalla tavalla ko vaikkapa vuorotyölläkin, eikä mikään ole näin mustavalakosta, mutta kuitenkin karkeasti ajateltuna kaikki se työ mitä tehdään, on omaan pussiin ja voit ite päättää, kuinka palijon työtä teet (tietenkään käytäntö ei mene ihan näin). Tämä onkin se paikka, missä valtion pitäisi tulla yrittäjiä vastaan. Nimittäin mahollistaa se, että yrittäminen oisi mahollisimman sujuvaa ja mutkatonta. Tokihan yrittäjyyttä jo nytkin tuetaan, mutta esimerkiksi vaikkapa sukupolovenvaihos pitäisi pystyä suorittamaan iliman, että siitä aiheutuu yrittäjälle kohtuuttomia kuluja. Joka tapauksessa, saatan olla ihan kujallakin, mutta ainakin oman ammattini näkökulumasta näkisin, että yrittäjän on mahollista periaatteessa samalla työajalla tienata julukisen puolen työntekijöitä paremmin. Mahollisuus tienata enemmän verrattuna saman homman tekemiseen työntekijänä, mutta myös vastapainona tietyllä tapaa suuremmat riskitkin.

Työntekijä ei voi samalla tavalla vaikuttaa tekemänsä työn määrään, vaan usein se on vakio, josta maksetaan tietty korvaus. Ja kuten aijemmin jo puhuttiin, tämä työaika on useimmiten se kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin. Kiinteä työaika, kiinteä korvaus. Riskejäkään ei tosin ole samalla lailla ko yrittäjällä ja monet asiat, jokka yrittäjä huolehtii ite, tulevat työntekijälle työnantajan puolesta. Sitten on perustyöläisistä poikkeavat vuorotyöläiset, joille korvaus on hieman erilainen ko tavallisille palleroille, koska työkin on hieman erilaista. Minusta ihan kohtuullista ja järkevää.

Kahavi ei kahavilassa sunnuntaisin maksa sen enempää ko arkenakaan, mutta työntekijän kuuluu saaha isompi korvaus siitä, että se myy sunnuntaina sinulle sen kahavin arkeen verrattuna, koska se on siellä silloin töissä, ko _sinä_ tulet vapaa-aikanasi juomaan sinne sitä kahavia. Yrittäjä ei saa siitä sunnuntain työstä erityistä korvausta, jos hän on tiskin takana tienaamassa itse itselleen elantoa, mutta jos tiskin takana on työntekijä, hän tienaa siinä oman palakkansa lisäksi sitä yrittäjänkin palakkaa.

Yrittäjyys on erilainen tapa tehä työtä, mutta ei suinkaan mikään oikeutus tallata niitä, jokka ovat palakkatöissä. Kyseessä ei ole kaksi puolta, jokka ovat vastakkain tai kilipailevat keskenään, vaan toisiaan tukevat asiat. Molempia tarvitaan, joten en ymmärrä, miksi halutaan lietsoa tällaista kauhiaa vastakkainasettelua. Vertailu on sitä paitsi typerää, koska kyseessä on kuitenkin hyvin erilaiset tavat tehdä työtä. Jos eroja ei olisi, niin yrittäminenhän ei olisi enää yrittämistä? Voisin sitä paitsi kuvitella, että palkansaajien tulojen leikkaus rupiaa hyvin äkkiä näkymään siellä pienyrittäjänkin pussissa, ko on pakko karsia niistä elämään liittyvistä menoista. Ensimmäisenähän sieltä usein lähtee se "turha luksus", kuten kampaajakäynnit ja kauneudenhoitopalavelut muutenkin, hieronta, siivous- ja kodinhoitopalavelut, matkailupalavelut, kahavila- ja ravintolakäynnit, kaikki vähänkin erikoisemmat tuotteet ja palavelut, jotka ei oo hengissä pysymisen kannalta välttämättömiä. Luonnollisesti ihimiset myös alakavat vertailla, mistä sen välttämättömimmän ja tarpeellisimman tuotteen tai palavelun saisi kaikista halavimmalla, eikä se sitten suinkaan välttämättä ole se oman kylän pienyrittäjän liike. Nykyään ko internetin ihimeellinen maailma mahollistaa shoppailun ympäri maailmaa kotisohovalta käsin. Jos pussissa on joustovaraa, pyrin kyllä ite suosimaan kotimaista, lähellä tuotettua ja mielellään oman paikkakunnan/lähialueen palavelua tai tuotetta. Mutta jos mennään tiukilla, niin kyllä se hinta silloin ikävä kyllä ratkaisee. Eikä järjetöntä hintaa tietysti maksa kukaan muutenkaan. Tätä aihetta oon avannu jo aijemmin.

Ja mitä tulee näihin muihin juttuihin, kuten sairausloman ensimmäisen päivän palakattomuuteen. Pienellä gallupilla tuttavapiirissä vaikuttaisi siltä, että ihimiset menee jo nyt joka tapauksessa töihin puolikuntosena. Miksi, no koska luonto ei jotenkin anna periksi olla menemättä töihin, ilimeisesti taustalla on jokin suomalaisen kieroutunut ahkeruuskäsite ja arvostus työtä kohtaan. Ei voija jäähä kotiin makaamaan ja nostamaan palakkaa, ko takaraivossa koputtaa se ajatus, että kyllähän minä oisin kuitenkin pystynyt sen rahani eestä tekemään töitäkin, vaikka kipiä olen. Harvoinhan sitä niin kipiä on, ettei pysty mihinkään muuhun ko makaamaan sängyssä, joskus toki niinkin. Noh, jatkossa sitten net, joiden tienestejä yksi palakaton päivä ei niin hetkauta, luultavasti voivat sitten jäähä hyvällä omallatunnolla sairastamaan kotia ko ei tarvitse enää murehtia, että tästä kipiästä käjestä huolimatta oisin voinu tehä töitä ja nyt se palakka tulee ihan turhasta. Kun ei enää tule sitä palakkaa! Eli pienessä flunssassakin voi siis jäähä kotia sairastamaan.

Ja mitä tekevät net, joille raha on vähän tiukemmassa tai sairastelu työstä johtuen yleisempää: tulevat entistä kipiämpinä töihin, koska muuten menettää vielä lisää siitä rahasta, joka jo muutenkin tuntuu liian vähänlaiselta elämiseen. Jotenkin kuitenkin veikkaan, että tämä jäläkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi myös niitten kohalla, joiden budjettia se sairausloma ei niin hetkautakaan. Ja sitten sairastetaan kaikki yhessä entistä enemmän. Enkä voi nyt olla vetämättä sitäkään näkökulumaa tähän juttuun, että vaikka työntekijällä olisikin vain se pieni harmiton flunssa, voi se jollain työpaikoilla uhata esimerkiksi potilaitten terveyttä ja hyvinvointia. Ei mikään leikin asia siis todellakaan. Sairastumista ko ei ihiminen myöskään voi oikein ite valita tai estää, vaikka tekisi mitä.

Ainoat, jokka tässä nyt saa sapiskaa, on net huvin vuoksi ja muuten vaan saikuttajat ja satunnaiset saikun väärinkäyttäjät, joita epäilen kuitenkin Suomessa olevan hyvin marginaalisesti.

Niistä lomista tai palakattomista pyhäpäivistä en ees viitsi sanoa mitään. Paitsi ehkä sen verran, että mielestäni ihimiset on useimmiten lomansa ansainneet ja työstä palautumiseen tarvitaan myös lomaa. Muualla net ehkä pärijää vähän vähemmälläkin, mutta kyllä suomalaiset työskentelee vähän erilaisemmissa olosuhteissakin esimerkiksi läpi pitkän ja pimiän talaven. Suomalaisten työpäivät on ehkä lyhempiä ko muitten, mutta Suomessa myös naiset käyvät töissä, koska työpäivän pituus ja päivähoito mahdollistavat tämän. Monet pyörittää myös melekosta lapsiperhearkea, etenkin naiset, jolloin loman ja työpäivän pituu'en merkitys korostuu edelleen. Eikä se loma ole pelekkää kesälomaa, käsittääkseni monet jaksottaa vuosilomien pitämistä ja usein varmaan siitä syystä, että on perheellinen.

Ja no net arkipyhät, moni varmaan voisi olla silloinkin töissä, mutta ko net on PYHIÄ, joilloin suurin osa Suomesta pysähtyy. Paitsi se osa, jonka on pakko pyöriä, oli sitten pyhä, arki, päivä tai yö. Palakattomuuden sijaan voitaisiinkin siis poistaa varmaankin kokonaan nämät arkipyhät, jolloin niistä tulisi ihan tavallisia arkipäiviä. Kaheksasta nelijään pallerotki saisi sitten olla töissä eikä pakkomaata palakattomana kotona, eikä vuorotyöläisten tarvisi miettiä, että joudun taas olemaan töissä ko muut saa tsillata kotona samalla ko palakka juoksee.

Että leikataan vaan niitä lomia ja vapaa-aikaa, niin se perheenäiti saa sitten joskus levähtää ja nauttia vuorotteluvapaalla. Paitsi ei saakaan, ko otetaan sekin mahollisuus pois. Nauttikoon elämästä sitten eläkevuosina. Paitsi että ai niin, ko mehän just päätettiin, ettei se kyllä kerkiä ikinä jäähä eläkkeellekään ko sen pitää tehä töitä niin pitkään, että vaihtoehtoisesti kuolee sinne tai kaks päivää eläkkeelle jäämisen jäläkeen. On sitten ainakin ollut yhteiskunnan hyödyllinen osa, eikä tartte massia käyttää kalliisiin hoitoihin tai palaveluihin. Ja sillä välin net tulevat yhteiskunnan hyödylliset osat, jokka on piiskalla pakotettu koulutusputkeen valamistumaan mahollisimman nopiasti, valamistuu työttömiksi ko mummot ja paapat roikkuu työelämässä oottelemassa sitä eläkettä. Raatavat sitten ehkä niska limassa paskalla palakalla ei-koulutustaan vastaavassa työssä pyörittämässä Suomea. Että on varaa maksaa ruoka, vuokra ja laittaa lapset päiväkotiin sitä varten että pääsee töihin. Koska työttöminä on vaan laiskat paskat, jokka haluaa kupata yhteiskuntaa antamatta mitään vastineeksi. Tai muuttavat sitten vaikka toiselle puolelle Suomia ja jättävät tukiverkostot ja kaiken taakseen, kuhan nyt vaan pääsevät tekemään sitä työtä. Etteivät ainakaan kotona hyödyttöminä makaa meijän kunnon kansalaisten elätettävinä.

Pannaan kova kovaa vastaan niin kyllä se heikompi aines sieltä sitten karsiutuu kokonaan pois ja jälijelle jää vaan kovia, työtä tekeviä, ahkeria, suoraselekäisiä suomalaisia. Jokka on terästä, ei sairasta ikinä, jaksaa vaikka mikä olis eikä koskaan valita. Jos sairaanhoitoki ois auki vaan arkena niin viikonloppuna sairastuneet/loukkaantuneet ynnä muut sellaiset vaan kätevästi karsiutuis pois! Saatais kivasti porukkaa vähennettyä täältä valtion taloutta sotkemasta. 

Oho, näittekö sen mopon joka ehkä justiinsa karkasi käsistä ja ampaisi rotkoon?

Mutta maassa, jossa asioita mielestäni pitäisi pystyä hoitamaan keskustelemalla ja neuvottelemalla ja sopimaan asioista, tämmönen pakotuspolitiikka on suoraan sanoen ihan perseestä. No kun mitään ei saaha aikaseksi, jos ei pakoteta ko neuvottelut ei joha mihinkään ko kukaan ei halua luopua mistään!

Nii-i, neuvotteluahan onkin semmonen, että heitetään toiselle osapuolelle paskanen pallo ja huuetaan, että ota koppi tai jou'ut kärsimään. Kyllä.

No jotaki pitäis kuitenki tehä. Mitähän se mahtais olla, kysytte. Vastaan, että ei hajuakaan, ja sehän se tässä eniten ehkä vituttaakin! Keneltäkään ei oikiastaan vois viijä, mutta rahat ois valtion kirstusta loppu. Ja valtiohan ei tietenkään ole laittanut rahaa ikinä mihinkään turhaan. Puhumattakaan siitä, että toisen turha on aina toisen tärkiä, riippuen mistä näkökulumasta kattoo. Mutta jos vaikka lähettäisiin liikkeelle siitä, että istuttaisiin sinne neuvottelupöytään aidosti yhdessä? Ruvettaisiin oikiasti vetämään yhtä köyttä, porukalla? Keskusteltasiin mistä voitaisiin puolin ja toisin luopua, iliman kiristämistä ja uhkailuja. Kuunneltaisiin toisiamme ja oltaisiin valamiita muokkaamaan ajatuksia, mikäli paljastuu, että näin ei voija nyt yksinkertaisesti tehä. Oltaisiin avoimia kaikenlaisille ehdtuksille ja hyvässä hengessä, iliman että tungetaan väkisin pyöriää palikkaa nelikulumaisesta reijästä sisään. Uskallettaisiin myöntää, jos ollaan tekemässä virhe ja etsiä uudenlaista ratkaisua. Pakottaminen saa aikaan aina vaan pahemman vastareaktion ja kovaan vastataan aina kovalla. Jos henki olisi toisenlainen, ehkä kaikki eivät olisi kynsin hampain pitämässä kiinni omastansa.