Huh.
Mielessä risteilee kaikenlaisia ajatuksia siitä, mitä voisi kirjoittaa tänne ja mihin voisi ottaa kantaa, mistä kertoa. Mutta jotenkin tuntuu, että en vain tällä hetkellä löyä oikeita sanoja. Jos sanoja ollenkaan. Ahistaa joka suunnasta vyöryvä mielipiteitten tuluva. Ja mikäs siinä, kaikilla meillä kait on oikeus omaan mielipiteeseen ja kukapa se on sanomaan, kenen mielipije on parempi ko toisen tai kuka on enemmän oikiassa ja kuka väärässä. Riippuu vähän, miltä kantilta asiaa kattoo ja kenen näkökulumasta.
Haluaisin vaan sanoa, että muistakaahan kuitenkin ihimiset, ko laput silimillä toitotatte sitä omaa asiaanne ainoana totuutena, että se ei ole kaikkien totuus. Eikä maailma ole pelekästään musta ja valakonen, vaan net kaikki muutkin värit siinä välissä. Tiijän, olen ittekin välillä vähän provosoiva ja toitotan omaa totuuttani täällä kovaan ääneen, mutta se kuuluu toimenkuvaan. Se ei silti tarkoita, ettenkö voisi ymmärtää toistakin totuutta. Minä ja minun ajatukseni eivät ole koko maailma, eikä minun napani koko maailman napa. Naama punasena huutamalla ei saa toista vaihtamaan mielipijettä, vaan aiheuttaa useimmiten vaan entistä pahemman ja tiukemman vastareaktion. Avainsana ymmärrykseen eri ihimisten välillä on keskustelu. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä pijäkään, mutta pitää kyetä keskustelemaan. Sitä kautta voi löytää jotain, joka auttaa ymmärtämään sitä toisenkin ihimisen näkökulumaa.
Paitsi tietysti, jos ei halua ymmärtää. Eikä nähä. Muutako ainuastaan sen oman kuplansa siinä ympärillä. Ja kun met vihaisina siellä ääripäissä huudetaan, käykin ainuastaan niin, ettei kukaan loppujen lopuksi kuule toista. Eikä varsinkaan ymmärrä.
Ja siksi minusta tänään tuntuukin, että maailma on meleko väritön paikka, täynnä lähinnä harmaata. Olokoonkin, että siinä harmaassakin on eri sävyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!