Tuntuuko kenestäkään muusta siltä, että joskus olisi hirviän hyvä, jos elämässä olisi pause-nappi? Voisi vaan heittää kaiken ympäriltä hetkiksi pysähtyneeseen tilaan ja vaan olla ja hengähtää, kunnes jaksaisi taas ja voisi laittaa livemenon takaisin päälle.
Mää kaipaisin semmosta just nyt. On hirviästi kaikkea ja kaikkia, pitäisi ajatella tuhatta ja sataa asiaa ja vaikka on perjantai, ei ees tunnu yhtään levolliselta. Elämä rullaa ympärillä tuhatta ja sataa ja koitat roikkua matkassa ja siinä sivussa elää hetkessä ja leipoa kesän ensimmäisen raparperipiirakan ennenkö raparperi pihan perällä on jo ehtiny mennä yli.
En tiijä teistä, mutta minusta elämässä pitäisi olla riittävästi aikaa esimerkiksi sen seuraamiseen, ko harakka ja räkättirastas nahistelevat pellolla. Ja mielellään ennen eläkeikää. Jos koko ajan on vaan kauhia kiire paikasta toiseen ja pitää vaan suorittaa suorittaa suorittaa tätä elämää, jää monta ehkä pientä, mutta hienoa asiaa huomaamatta. Kuten korvasienet metsäreitillä.
Ootan jo ko kuuta nousevaa sitä, että pääsen erämaahan viettämään simppeliä elämää. Kuume sen kun kasvaa ja kasvaa, ko tajusin, ettei siihen itte asiassa ole enää ees kovin pitkä aika. Minusta edelleenkin tuntuu, että aivot käy ihan ylikierroksilla ja kaipaavat kipeästi lomaa. Mistään ei oikein meinaa tulla mitään. Yritin esimerkiksi tässä ottaa kuvia esitelläkseni teille meijän uutta tv-tasoa, joka saapui vihdoin ja on muuten aikas hieno. No, koneen näytöltä tarkasteltuna olivat sitten kaikki ihan tärähtäneitä, joten jääkööt ensi kertaan.
Voisi tosin koittaa vaikka kerätä nuita Instagram-kuvia taas kasaan ja julukasta niitä täällä. Niitten kautta tuntuis hahamottuvan tuo elämä kaikista parhaiten. En tiijä, jotenkin kaikki tuntuu niin hankalalta. Tänään ois kyllä ehottomasti sen oloinen päivä, ko voisi kömpiä sohovan nurkkaan jäätelöpurkin kanssa kattomaan jotain hömppäsarjaa monta jaksoa putkeen. Ei kylläkään ole jäätelöpurkkia, eikä hömppäsarjaakaan. Näytä tulevan oikein mitään hyvää elokuvakaan. Sitä paitsi elokuvatki alakaa aina liian myöhään, että niitten kattomisesta voisi nauttia. Katottiin tässä menneellä viikolla lopultakin uusin James Bond, ja sekin piti pilikkoa kahteen osaan, että jaksoin kattoa.
On se tämäki kyllä.
Tästä tuli taas vähän tämmönen päätön ja hännätön teksti, mutta sallittakoon se minulle. Lähen ehkä seuraavaksi urakoimaan korvasieniä pakastuskuntoon. Jos jaksan.
Palailemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!