tiistai 1. maaliskuuta 2016

Remonttihaaveita osa 2: Sauna ja kylyppäriosasto

Meijän sisäsaunalle ei nyt varsinaisesti tarvisi tehä mitään, mutta pieni fiksaus ei tietenkään ole ikinä haitaksi. Isoin asia, mitä sille tulevaisuu'essa toivoisin tapahtuvan, olisi se, että lämminvesivaraaja siirtyisi lauteitten alta pois. Lämminvesivaraaja lauteitten alla ei tällä hetkellä ole kovin kätevä, koska se vaikeuttaa saunan siivoamista (lue, tekee sen osittain mahottomaksi). Ja ko sauna itessään on muutenkin niin pieni, niin ei se lauteitten alla möllöttävä laitos ainakaan lisää tilantuntua tuo. :D Lisäksi varaajan poistaminen mahollistaisi uudenlaiset lauteet ja kiukaan, joilla olisi mahollista tuua hieman tilaa laudeosastolle. Eräästä blogista bongasinkin sen suuntaisen toteutuksen, joka voisi toimia myös meillä: Operaatio Kurkihirsi.

Eli laakeampi keskilaude ja kiuas siihen upotettuna. Meijän sauna ei onneksi ole ihan nuin pieni ko tuo sauna, eli erillisiä pikkujakkaroita tuskin tarvitsisi keskilauteelle, mutta tuollainen jonkinlainen kaide kiukaan eteen turvallisuussyistä olisi ihan hyvä. Ja ohan se lauteelle kiipiäminen helepompaa kaikenikäisille, ko on jotain mistä ottaa tukea. 

kuvat asuntomessut.fi, vasen iso, oikea ylhäällä ja oikea alhaalla
Saunan värimaailma onkin sitten hieman kinkkisempi juttu. En oikein osaa päättää, pitäiskö sen olla tummaa seinissä ja vaaliaa lauteissa, kuten vasemmalla isossa kuvassa vai päinvastoin, tummaa lauteissa ja vaaliaa seinissä, kuten oikia alakuluma, vaiko kenties jotain siltä väliltä (oikean yläkuluman kuva). Kaikki vaihtoehot vaikuttavat omalla tavallaan kivoilta! Jonkinlaista persoonallista meininkiä olisi kiva luoda saunaan ehkä juuri värimaailman kautta.

Sitten tietysti edelleen, jos vain saisin ja voisin, tekisin saunasta ikkunan ulos.

Koska kylyppäriosastolla toiminnot tietysti muuttuisivat kodinhoitohuoneen myötä ja pyykkikoneen siirtyessä kylyppäristä pois, olisi kylyppärin säilytyksen ja kaappien uudistus paikallaan. Peilikaappi on toimiva, mutta allastasosta en tykkää ja pois lähtevän pyykkikoneen jättämä aukko olisi hyvä täyttää jotenkin järkevästi (joko yksi korkea kaappi, tai pitkä taso ja ylä- sekä alakaappi). Tämänhetkisistä kaapinovista myös irtoaa pinnoite, niitä ei ilimeisesti ole suunniteltu niin kosteisiin olosuhteisiin ko nyt, joten senkin puolesta net tulevat vaihtoikään tässä joskus.

kuvat asuntomessut.fi, vasen ja oikea

kuvat asuntomessut.fi, ylempi ja alempi
Ylemmässä kuvassa vasemmanpuoleisessa vessassa viehättää tuo iso kulmikas käsienpesuallas sekä taso. Myös kaappien vetimet on kivat ja tumma taso sekä vaaliat kaapit on ihan kivannäköinen yhistelmä. Toisaalta taas myös oikianpuolimmaisen kuvan tummat kaapit ja kaappien vetimet viehättävät, jolloin taso voisi tietysti olla vaaliampi. Alemman parivaljakon ylemmässä kuvassa en tykkää värimaailmasta yhtään, mutta pitkä puinen taso ja allas näyttävät kivoilta ja tietysti idea, että taso olisi vaaliampi ja kaapinovet/laatikot tummemmat (erilaiset värit kuitenkin). Alemmassa kuvassa värit olisivat taas toisinpäin (nuot kokovalkoiset kaapinovet valkoisilla vetimet ei kyllä jotenkin näytä meikän silimään kivalta) eli tumma taso ja vaaliat kaapit. Tuosta pyöreästä vatimaisesta altaasta en ihan tiedä, se on kivan näköinen, mutta joskus olen jossain pessyt käsiäni tuollaisessa altaassa ja se oli jotenkin hankalaa, koska allas tuntui kauhian pieneltä! Meijän kylyppärissä lattia- ja seinälaatta on harmaata, joten en tiedä, menisikö kylyppäri liian synkäksi tummilla kaapinovilla. 

Ja kun saunaosastosta puhutaan, ei tietenkään ole ihan samantekevää, minkälaisen kiukaan sinne saunaan laittaa! Kuten tuolla aijemmin jo mainitsin, haluaisin saunaan korkian pilarikiukaan, joka tuotaisiin läpi lauteista. 

kuvat harvia.fi
Esimerkiksi Harvian valikoimista löytyy erityyppisiä pilarikiukaita, kuten kuvan Cilindro (vasemmalla), jossa on erillinen seinään kiinnitettävä ohjausyksikkö. Ja tietysti on pakko tähän väliin lisätä, että jos se vain suinkin olisi mahollista, niin saunastani löytyisi tietysti tällainen Harvian Legend-puukiuas, kuten oikeanpuoleisessa kuvassa. Tai jonkun muun valamistajan vastaavantyyppinen. Mutta ehkä sellainen löytyy sitten joskus sieltä minun ulukosaunastani. 

Ja ko tuli se ulukosauna puheeksi, niin loppuun on pakko lisätä vielä muutama inspiraatiokuva siihenkin liittyen: 

kuvat asuntomessut.fi, ison kuvan korsusauna, ylempi pikkukuva ja alempi pikkukuva
Ulukosaunaani haluaisin ehottomasti näitten kuvien saunojen hengessä tumman, savusaunamaisen ja vanahan ajan ulukosaunan meininkiä henkivän sisustuksen, eikä missään nimessä liian kirkasta valaistusta. Korsusaunan yksinkertainen sisustus ja lauteet viehättävät silimää, ylemmän pikkukuvan lauteiden malli ja kiuas ovat kivat ja alemman pikkukuvan rantasaunassa on myös mukavaa henkeä kokonaan tummissa pinnoissa.

Oi että, nyt alakoi tehä mieli kunnon löylyihin ulukosaunaan! Pitäisi selevästi lähtiä visiitille Naruskalle. 

Meikäläinen on kyllä sen verran saunahullu, että minulle ei periaatteessa ole ihan sama, minkälaisessa hikikopperossa sitä saunoo. Liekkö tämä suomalaisuus vai mikä... Samaan kategoriaan saunahulluu'essani menee varmaan myös se haave telttasaunasta. :D  Mutta sauna se on joka suomalaisen tiellä pitää, vai mitä ootte mieltä?

Mutta se niistä saunoista tältä erää. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpinä osiona esittelen teille sitten vielä jossain vaiheessa haaveitteni saunan pukuhuoneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!