perjantai 18. joulukuuta 2015

Kun maas on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon

Ihan ensiksi, hitsi, luulin vaihtaneeni bannerin jo ajat sitten hieman teemaan sopivammaksi, mutta enpäs näköjään olekaan! Täytynee tehä se nytten siis. Tekstin kuvituksena toimivat kuvat aijemmilta jouluilta, voi olla että net ovat täällä jo joskus esiintyneetkin.


Onneksi näin perjantaina sohovalla köllötellessä on hyvin aikaa semmoseen. Oon ollut niin ennalta viisas eilen, että tulin teheneeksi joulusiivouksenkin (ulukoilutettiin mattoja ensin pari päivää ulukona semmosissa kolomenkympin pakkasissa) ja nyt ko ulukona rätkyttää jotain veen ja lumen välimuotoa (kutsuvat sitä myös alijäähtyneeksi veeksi, itse kutun sitä perkeleeksi, joka liimautuu ajaessa auton tuulilasiin) voi vaan ihan hyvällä omallatunnolla maata tekemättä mitään. Laittaa ehkä kynttilöitä valamiiksi ja muuta pientä. Yläkerran pikkukuusen aattelin tuua kyllä nyt sisälle jo ja sitten koristella. Saunakin tuli pestyä jo viime viikonloppuna. 


Eilinen siivous oli kyllä ihan semmonen ex-tempore, mutta hyvä sellainen. Alun perin olin aikonut siivota vasta lauantaina, mutta sitten sain jostaki eilen semmosen energiapiikin, että päätinkin tehä sen jo torstaina alta pois. Nyt ko sekin on tehty, on ohojelmassa ennen jouluun hilijentymistä ainuastaan hieman lumilyhtyjä ja kokkailua. No, sekä tietysti pari päivää töitöitöitä. Voi olla, että oon unohtanu jotain, mutta minkäs teet sitten. Kokkailuistakin ohojelmassa on vaan jäläkiruokakakku, sienisalaatti ja kylymäsavulohirullat, sekä tietysti THE KINKUN PAISTO. 



Ja no pitäähän se kuusikin roudata sisälle ja koristella, mutta en katso tätä varsinaisesti miksikään suoritukseksi ko oon kyseistä tapahtumaa oottanut nyt about puoli vuotta. 

Että mikäs tässä on ollessa. Voisi olla ennakkoon järkevä ja kirjottaa kauppalistankin jo valamiiksi, että oisi sekin sitten tehtynä ja muistaisi kaiken, sittenkö sinne kauppaan hyökkää viimisen kerran ennen joulua (ja mielellään suht hyvissä ajoin). Ehkä jo huomenna. Tänään ei jaksa. 

Kotiin käpertyminen on ehkä tämän vuojenajan kaikista parhaimpia puolia. Minä vaan tykkään tästä pimey'estä. Muutamana aamuna pimeyttä on valaissut työmatkalla valakosten puitten lisäksi punainen rantu taivaanrannassa, joka kertoo, että kyllä se aurinkokin siellä on. Yhtenä iltapäivänä taas oli ihan mielettömän kaunista, pakkasen kuuraamat puut ja taivaalla sekä lumessa kaikkia sävyjä sinisestä ja violetista punaiseen ja ohuen ohut kuun sirppi taivaalla. Olisi ihana, jos olisi enemmänkin aikaa ihastella luonnon kauneutta.


Pitäisi myös tosiaan muistaa nostaa kinkku hyvissä ajoin sulamaan pakkasesta. Mutta tälleen pikkuhilijaa ko on koko joulukuun touhunnut jotain, ei pahemmin mitään ressiä pääse syntymään ja samalla oikiasti nauttiikin jouluvalamisteluista. Mikä on kait se ideakin. Koottiin piparitalokin tuossa pari päivää sitten siipan kanssa (siitä pitäisi kyllä muistaa ottaa pari kuvaakin tänne) ja oli ihan hauskaa tehä se yhessä, yleensä ko olen työstänyt koko mökkerön yksin.

Mutta nyt aijon kyllä nauttia ihan urakalla siitä, että on perjantai, eikä ole pakko tehä mitään, jos ei halua. Saapa nähä tuleeko ennen joulua enää rustailtua mitään. Minulla on paha tapa vaipua koomaan ja nettipimentoon tässä vähän ennen joulua ja ainuastaan nauttia joulusta ja olemisesta. Jos minusta ei kuulu, niin rauhaisat joulunpyhät jo valamiiksi kaikille! Muistakaa nauttia!


3 kommenttia:

  1. Täälläkin oli eilen vielä -20 astetta ja tänään hätinä muutama miinusaste. Maanantaiksi on ilmeisesti luvattu vesisadetta, se siitä valkoisesta joulusta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sää näyttää tunnin välein vaihtuvan sen suhteen, että tuleeko su-ma -akselilla plussaa kaksi astetta vai onko nollassa. Nyt näyttäisi sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi kahta astetta plussaa. Lumia se ei toki enää vie, aiheuttaa vaan lähinnä kurjan ajokelin, mutta olen nyt lumilyhtyjen kanssa pelannut kuitenkin varman päälle ja teen net vasta 23. päivä, jolloin kelin pitäisi olla jo turvallisesti pakkasen puolella. Vähän tuntuu tämän sään kanssa nyt siltä, että sen näkee sitten ko kattoo aamulla ikkunasta ulos!

      Poista
    2. Ja tosiaan, ikävä teille sinne tuo lumettomuuden uhka! :(

      Poista

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!