Tuntsan taikaa

Käytiin tuossa taannoin päivän mittanen reissu Tuntsalla nollaamassa päätä ja nauttimassa syksyisestä luonnosta vielä ennen lumien tuloa. Päädyttiin tällä kertaa vallottamaan Peuratunturi, eikä sitä hidastanut ees se, että jossain vaiheessa matkalla kohti Tuntsaa tajuttiin, että kartta jäi kotia. Sille sattui kesällä pieni kastumisvahinko ja kuivattelin sen saunan lauteilla ja kuivattelun jäläkeen se oli tietenki sitten viikattu kaappiin, eikä palautettu autoon... 

Sää ei oikeen suosinu, ajoittain tihutti enemmän ja vähemmän vettä ja tuuli oli meleko kova, mutta hetkittäin se aurinkokin siellä pilikahteli ja joka tapauksessa mukavaa oli, eikä ees eksytty, kiitos kompassin. Tässäpä siis vielä muutama kuva tuolta reissulta:

Peuratunturin huippu

Ennen Peuratunturiin nousua, suon laijalla, kaukaisuu'essa Sauoiva

Sama mötikkä Peuratunturin huipulta ihailtuna

Jutinaattori ettii riekkojen tuoksuja huipun tuulista

Jätettiin auto Peuratunturin muristalle ja käppästiin sieltä kuusikon ja suon laijan kautta tunturin tyvelle ja kiikuttiin sitten huipulle, jossa pietettiin pieni evästauko ja palattiin sitten korkiamman kautta tunturikoivikon ja -kuusikon läpi autolle. Iliman kompassia oisi saattanut kyllä tulla hätä, vaikka Peuratunturin tyvelle oliki heleppo löytää ja huipulta näki autolle asti, alako takasinpaluumatkalla tunturikoivikko muutamine kuusineen näyttää yllättävän äkkiä aivan samanlaiselta joka suuntaan ja vaikka huipulta oli ottanu suunnan ja pari kuusta sekä kivikon, jota kohti piti suunnistaa löytääkseen autolle, alako välillä meleko nopiasti epäilyttää, että entä jos käveleeki huti autosta? Iliman kompassia sitä ois varmaan enemmänki alakanu epäillä ittiään, ei siis ole mitään leikkiä tuo kikkailu tuolla erämaassa merkattujen reittien ulukopuolella. Vaikka kuinka paino matkan varrella mieleen minkä näköisistä kuusista oli tullu ohi ja koitti jättää merkkejä omista liikuistaan, ei niitä sitten takasin tullessa kuitenkaan meinannu hoksia. Ja merkiksi kuusen latvaan auton viereen kiinnitetty muovipussi oli kyllä yhtä tyhyjän kanssa, se lakkasi näkymästä varmaan sen jäläkeen ko oli poistuttu kymmenen metriä autolta kohti tunturia. 

Eksymisen mahollisuutta ei siis kannate yhtään aliarvioija, vaan kompassit ja kartat kannattaa piettää messissä ja pakata reppuun tulentekovehkeet ja evästä sekä juomaa yli tarpeen, vaikka aikoiski tehä vaan pikku reissun. Koskaan ko ei tiijä, miten sää tuolla erämaassa käyttäytyy tai jos tuleekin vahingossa suunnistaneeksi harhaan. 

Takaisin kotia päin valuttaessa pysähyttiin vielä Piimäkurun laavulle paistamaan makkarat ja keittämään kahavit, vesisaje teki kelistä hieman haastavan taivasalla oleskelun kannalta. Ja jäätiimpä paluumatkalla vielä tuntsalaiseen liikenneruuhkaanki jumiin hetkeksi, poroja oltiin nimittäin justiinsa kokoamassa erotusaitaan ja ajamassa tien yli. Ihanan rentouttava ja päätä puhistava reissu joka tapauksessa, luonnon voimaa ressinpoistajana ei kannate kyllä yhtään vähätellä. 

Ja ohan se Tuntsa vaan semmone sydämenryöstäjä, että sinne halajaa aina uuestaan ja uuestaan. Seuraavan tunturin valloitusta ootellessa. Kenties Sorsan huiputus?