Päätin juuri alkaa vastustaa Jäämeren rataa

Otsikko sen kertoo, olin eilen niin vihainen, että en jaksanut etes tulla purkamaan tuntojani tänne.

Miksi, oi miksi halutaan valita kallein vaihtoehto ja se, jota saamelaiset tulevat ihan aiheesta vastustamaan täysin rinnoin? Miksi halutaan vetää äärettömät määrät uutta junarataa pohjoisen mielettömän komeisiin Inarijärven maisemiin, jossa sen aiheuttamat haitat ovat kiistattomat, kun meillä menee täällä valamista rataa rääseikön keskellä.

Juu, tiijän sen kamalan peikon nimeltä Venäjä tuossa naapurissa. Meillä menee Venäjän kanssa oikein hyvin, kiitos kysymästä, eikä jokapäiväinen arkeni koostu pelosta, että milloin se suuri ja mahtava nyt tuolta vyöryy rajan yli. Venäjäsuhteeni ei suinkaan ole ongelmaton ja paljon on asioita, joita en hyväksy tai sulata, mutta näen kuitenkin, että meijän olisi järkevintä täällä useissa asioissa vetää yhtä köyttä. Mutta ei, ihan sama koko helevetin Itä-Lapille, who cares.

No, voinkin todeta, että miksi tämän jäläkeen minun persettäni kutittaisi paskankaan vertaa se, tuleeko Jäämeren rata vai ei, kun sehän nyt on ihan paskapuhetta, että se meitä täällä mitään hyödyttäisi. Päin vastoin, pahentaa vaan tätä mottia niin, että kohta varmaan rullaavat tuon koko junaradan käyttämättömänä pois. Näivetystauti vaivaa, mutta ei suinkaan hirviä, vaan ennemmin kannattaisi olla huolissaan tästä Lapin sisälläkin vallitsevasta keskittämispolitiikasta ja tahtotilasta kuolettaa itäraja hitaasti, mutta varmasti.

Jännä homma, että meijän pitäisi vetää yhtä köyttä Lappina, mutta hyödyt ja voitot saa ropista vain Rovaniemen tai Länsi-Lapin pussiin ja jos kerrankin Itä-Lappi olisi saamapuolella, niin ei perkele! Eihän met sitä voija sallia. Miten ikinä ymmärrettäisiin valtion tasolla tehdä poliittisesti kestäviä ja ei-syrjiviä ratkaisuja kun ei se onnistu etes Lapin sisällä.

Lappi ei todellakaan ole yhtä kuin Rovaniemi. Perkele.

Joten tästä lähtien, jos joku kysyy niin olen ehottomasti Jäämeren rataa vastaan, ellei linjaus oleellisesti muutu.

Rakkautta ensi silmäyksellä

Nyt se sitten tapahtui. Vastaani käveli (Avotakan sivuilla, kuinkas muutenkaan) ensimmäinen design-huonekalu, joka herätti tuon-minä-haluan-ääää -tunteen.

Nimittäin Carl-Gustaf Hiort af Örnäsin Studio-sohva vuodelta 1954. Awwww. Olen rakastunut ja asettelen jo kyseistä kaunotarta mielessäni joko ylä- tai alakertaan. Esteeksi muodostuu lähinnä hinta (kuinkas muutenkaan).

Olenkin jo odotellut, että koska jokin klassikkohuonekalu alakaisi puhutella meikää, sillä aiemmin sydämensykähyksiä on aiheuttanu lähinna design-lamput (joista olenkin ajatellut jossain vaiheessa raatailla täälläkin). Tai ehkä String-hyllyt joo, mutta niitä näkee niin palijon joka paikassa, että ihan periaatteesta ei. Mutta ei siitä kyllä ole epäilystäkään, että 50-luku on se meikän vuosikymmen.

Pitäisi vissiin perustaa säästötili ja alakaa säästää näitä kalliita rakkauksia varten.

Reikä seinässä

Remppakuulumisia! Täällä alakaa näyttää jo siltä, että kyllä tästä vielä asuinkeleponen huusholli tulee. Siippa teki reiän tuvan seinään ennen joulua (muistanette sen ihanan paperipömpelin) ja joulun ajan annettiin sen piileskellä vielä paperin takana ja kulijettiin vanahaa reittiä kodinhoitohuoneen läpi.

Pyhien jäläkeen siippa avasi aukon, taiteili askelman siihen (uusi osa on hieman eri tasossa kuin vanaha puoli), asetti villat khh/kuivaushuoneen ja käytävän väliseen seinään kunnolla ja siirtyi vanahan oviaukon sulukemiseen irrottamalla aukosta oven ja karmit (oven eristeenä oli by the way mm. sukkahousut...). Kodinhoitohuone ja kuivaushuone alakaa olla sillä mallilla, että kohta päästään kosteuseristämään ja sitten laatoittamaan kun levytkin on nyt seinässä. Pölyävät hommat vaan alta pois ensin. Onpa se siippa sähköasennuksiakin ehtinyt alotella.

Tuosta oven irroitusoperaatiosta sain ite kimmokkeen ruveta miettimään saunan pukkarin tapettiasiaa. Koivutapetti oli tosiaan siihen ajatuksena, jos muistatte, ja koska kävi niin ikävästi, ettei suunnittelemaani tapettia enää valamistettukaan, löytyi tilalle vaan "huonoja" vaihtoehtoja ja jätin koko tapettiasiaan silloin hautumaan. Tämä kannatti, koska nyt ko otin ittiäni niskasta kiinni tarkoituksenani saattaa tapettiasia päätökseen, hiffasin aikani googlailtuani että myös Ebay on olemassa ja kappas, sieltähän saa sitä haluamaani tapettia ja vielä huokeaan hintaan! Muut vaihtoehot olisivat olleet joko älyttömän kalliita tai sitten ei niin mieleisiä ja silti hintavampia kuin tuo tapetti.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Nähtäväksi jää, minkälaista tapettia sieltä sitten tulee, mutta hinta oli sen verran edullinen, että ei harmita ostaa tilalle jotain toista jos homma olisikin jostain syystä katastrofi. Se vanaha kylymän eteisen ovi olisi muuten ajatuksena siirtää tuohon eteisen ja käytävän väliseen aukkoon. Välioviasia onkin tässä ollut myös hieman pohdinnan alla itselläni, mutta eiköhän sekin ratkia sitten ko sen aika on.

Muuten rempan osalta meikä tekee lähinnä ajatustyötä ja sitäkin koskien vain sisustuksellisia asioita. :D

Semmosta! Nyt siirrän ajatustyöni kohti lounasaikaa, peruna-porkkanasosetta ja lumitöitä.

Uusia vuosia

Niin se vain hurahti tuo joulu taas ja kerran (meillä oli ihanaa, kiitos kysymästä) ja ehti vuosikin vaihtua toiseen. Meillä niinkin hurjissa merkeissä kuin nukkuen.

Jouluna oli tupa rauhoitettu remonttihommista ja tunnelma sees. Mitään ihimeempää ei tehty, mutta syötiin hyvin, nautittiin ja oltiin. Siipalta sain lahajaksi maailman hienoimman rannekellon. Lopusta löydettävissä kuvapläjäys joulutunnelmasta (koska älytön älyluuri).

Nyt pitäisi taas raivata joulu pois, mutta saa nähä koska sitä saa aikaseksi kun kämpässä on taas jälleen joku (kotitonttu ehkä?) räjäyttänyt pommin. Koska hyvä tarjous, meille muutti pyhien päätteeksi uusi jääkaappi ja nyt tuvassa seisoo rinnakkain sitten kaksi. Siippa ei ehtinyt kuskata vanahaa vielä pois. (Erikoista muuten miten sitä voi ihiminen täyskorkiasta jääviileäkaapista, joka syö aivan kivutta ruokaostokset sisäänsä, olla niin onnellinen. Kait sitä on tullu vanahaksi ko tekee mieli avata jääkaapin ovi ihan avaamisen ilosta, ees syömättä mitään.) Lisäksi on yleensä vaan kaoottista. Joulunistinä en myöskään haluaisi luopua ihanan lämpimästä joulutunnelmasta, mutta pakko kait se on. Ainaki koristeet eka, jos sitä tekstiilit sitten myöhemmin, pitäisi nähkääs löytää pirttiin jostain matto. Tai mattoja.

Miksihän sitä aina tarvii niin hirviästi kaikkea...

No mutta, remppa etenee taas joulutauon jäläkeen hiljalleen, mikä laittaa meikäläisen kihisemään (kait se joskus on valamis?), mutta remppajuttuja sitten omana osanaan. Nyt vielä lopuksi niitä joulun tunnelmakuvia:

Lauantai-illan mietteitä

Kaikenlaista sitä ihimisellä juolahtaa mieleen ko pyörittää tätä elämää tässä etiäpäin. Meinasin sanoa, että arkea, mutta ei kait lauantaita ihan lasketa arjeksi. Olen itsenäisyyspäivän jälijiltä ihan viikonpäivissä sekasin, vaikkei se arki ja viikonloppu hirviästi meikäläisen elämässä tällä hetkellä näykään, päin vastoin, hämärtyy ihan totaalisesti siipan töitten ja oman kotoilun takia.

Mutta asiaan. Kannoin päivällä hauikset (hahha) pinkeinä taas puita sisälle pennun nukkuessa vaunuissa ja siinä sitten tuumailin, että jahka meillä joskus on toimiva maalämpö, niin tyytyväisenä väännän termostaattia isommalle, jos meinaa palella. Ja tuumasin että on se kyllä elämä sitten niin heleppoa, ko lämpö tulee napista painamalla. Mikä johdatti minut sitten perimmäisen ajatuksen äärelle; nimittäin pitääkö elämän aina olla niin heleppoa? Että lämpöä tulee ko vääntää nupista eikä tarvi sen kummemmin asiaa ajatella?

Esikoisen ensimmäiset elinkuukau'et ja ensimmäinen talavi on sujunu aikalailla toisin ko oppikirjat käskis tai itekään oli suunnitellu, nimittäin remontin keskellä, keskeneräisessä huushollissa arkea pyörittäen. Syksyn tullen lämmitysmuodoksi on vakiintunut leivinuuni (koska, myönnettäköön, sissi ja pihi sisälläni ei ole taipunut patterien päälle pistämiseen kuin kerran yläkerrassa, eikä se tällä hetkellä ole kait mahollistakaan). Niille, joille konsepti ei ole tuttu: leivinuuniin tarvitsee kantaa pihan perältä puut, joilla sitä sitten lämmitetään. Puuta pitää olla riittävästi, yhellä lämmityksellä mielellään pari pesällistä. Lisäksi lämmityshommaan sisältyy omat kommervenkkinsä, kuten se, että a) puut pitää saada ihan ensimmäiseksi syttymään (älä unoha avata peltiä) b) sitä puuta pitää aina silloin tällöin lisätä ja muistaa säätää vetoa sopivaksi) c) kun on lämmitetty tarpeeksi, veetään hiilet uunista ja suljetaan pelti, avataan häkäpelti (tässä vaiheessa kuumaa uunia on mahollista hyödyntää ruuanlaitossa ja leivonnassa, mitä itse olen kyllä tehenyt toistaiseksi surkiat nolla kertaa) d) jossain vaiheessa on suotavaa muistaa sulukia häkäpelti, ettei harakat pääse pitämään bileitä piipulla (ei liian aikaisin, koska häkämyrkytys on no no) e) ulukona vallitsevan säätilan mukaan tämä rumba on suoritettava aina uudelleen, välillä päivittäin.

No, minulle konsepti on tuttu jo kotoota ja tässä syksyn/talaven aikana meikäläisestä on kehkeytynyt meleko hyvä leivinuunin lämmittäjä. Menee melekeen vasemmalla käjellä siinä sivussa. Kuten ylempänä kuvasin, lämpö ei kuitenkaan tule ihan nappia painamalla ja voisipa sanoa, että kohta 5 kk ikäisen naperon osittais-yyhoona keskeneräisessä omakotitalossa koiran kanssa se voi ajoittain olla jopa vaikiaa. Kuormittavaa, hankalaa ja kaukana heleposta.

MUTTA. Kun minä olin pentu, meikäläisen vanhemmat teki saman rumban joka päivä, koska meillä koko huusholli vesiä myöten lämpesi puulla meikäläisen esiteini-ikään asti. Sauna lämpiää edelleen. Ja meitä oli sentään kolome kakaraa. Puhumattakaan ajasta kun meijänkin torppa on pystytetty, jolloin suunnilleen jokainen huone on lämmitetty erikseen.

Jatkoin hunteeraamista pihaa kolatessani. Nykyihimiselle kaiken pitää olla niin heleppoa. Asiat tapahtuu suunnilleen nappia painamalla, eikä niille tarvi uhurata sen suuremmin ajatuksia. Vesi tulee hanasta, lämpö patterista, kaiken tekemiseen on kehitetty kone, joka tekee sen nopiammin, paremmin ja helepommin. Onhan se mukavaa kun elämä on  mahollisimman heleppoa. Säästyy aikaa niille tärkiämmille asioille. Ööö.

Niin mille? Ruudun tuijottamiselle?

Noo, varmaanhan sitä voi ihimisen elämässä olla kaikenlaista muutakin kivaa, mutta ite olen tässä nyt tullut siihen tulokseen, että "vaikia elämä" tuo kummasti päiviin sisältöä ja kasvattaa ihimisenä. Pieni fyysinen rasitus tuntuu mukavasti ropassa nukkumaan mennessä ja se voittajaolo, kun päivän päätteeksi selvisit taas kaikesta, eikä se loppujen lopuksi ollut edes vaikiaa. Oikiastaan, et ees huomannu kuinka palijon on tullut taas päivän aikana tehtyä asioita.

Kun kaikki ei tapahu sormia napsauttamalla, tulee jotenkin sellainen olo, että jalostuu ihimisenä. Ei enää hätkähä niin pienistä, kasvattaa luonnetta ja sisua. Samaan aikaan voi tehä syvällistä itsetutkiskelua ja silimäillä mielenkiinnolla näitä itsestään löytyneitä uusia puolia. Tai en tiijä, o;nko se vaan minä, mutta fyysinen, suorittava työ antaa aivoille aikaa pohtia kaikenmoista ja jollain tavalla "levätäkin".

Oon meleko varma, että heleppo elämä laiskistaa pitemmän päälle. Siksi suosittelisinkin kaikille kokeilemaan vähän vaikiampaa elämää kuureina aina sillon tällön. En nyt tarkota, että meijän pitäisi palata aikaan iliman mitään nykyaikaisia mukavuuksia, mutta ittiään kannattaisi haastaa aina sillon tällön. Ja kyllä siinä elämässä iliman mukavuuksia tietenki joku perä on, ko ei tainnu sillon olla tarvetta lähtiä kuntosalille rautaa pumppaamaan enää erikseen. Ja paitsi fyysiselle voinnille, arjen " haasteet" tekee hyvää myös henkiselle puolelle. Toki arkinen kuorma ei saa olla niin suunnaton, että uupuu sen alle, vaan haastetta pitää olla sen verran, että sisuuntuu ja ylittää itsensä. Tai en tiijä muista, mutta minä oon ihiminen, joka keksii keinon suoriutua ja sitten jos omat keinot ei enää riitä, pyytää apua. Ja jos hätä ei ole akuutti, jättää tekemättä tai tekee sen verran, että pärjätään.

Kaikkea sitä tulee ihimisellä mieleen, ko puita kantaa ja pihaa kolaa. Jossain vaiheessa mietin myös luonnon mahtavuutta ja ihimisen pienuutta sen eessä, mutta se taitaa olla ihan toinen tarina se!

Summa summarum, meillä lämmitetään leivinuunia, kunnes uusi lämmitysmuoto on käytössä. Sitten ko kolomenkympin pakkaset on jatkuneet viikon, saattaa tietenki ohuesti alakaa vituttaa, mutta siirretään petipaikat sitten uunin eteen ja veetään villasukkia jalakaan. Siinä vaiheessa lohuttaa kovasti se tieto, että met selevitään myös silloin, jos sähköt vaikka päättäisi katketa superpakkasilla viikoksi. Kun lämpö ei oo vaan itestäänselevyys, joka tulee patterista.

(Tästä miten seleviäisin jos sähköt menisi viikoksi -skenaariosta voisi myös joskus jakaa ajatuksen jos toisen, sillä haaveissa olisi elää tilanteessa, jossa sähköjen katkeaminen esim. juuri niillä tulipalopakkasilla ei aiheuttaisi täydellistä katastrofia ja olisi elämän ja kuoleman kysymys. Mutta sekin on toinen tarina se.)

Nyt nukkumaan.

Joulukriisi

Heippa ja hyvää joulukuun ensimmäistä kaikille!

Meikälle se ei kyllä ole niin hyvä, nyt seuraa nimittäin suuren suuri kriisiavautuminen. Elämässäni on nimittäin yksi asia hyvin pielessä. Oletteko valmiit, tässä se tulee:

Minulla ei ole suklaajoulukalenteria tänä vuonna.

Kyllä. Nyt on kriisit kohillaan. Minulla on ollut aivanki varmasti elämäni joka ikinen joulukuu aina pennusta lähtien suklaajoulukalenteri (no okei, pentuna varmaan kaksikin ko mummi osti kans), siis aivan joka ikinen joulu näin aikuisenakin. Aikuisena olen toki siirtynyt siitä lasten littanasta, jossa suklaakin on meleko pahaa, Fazerin konvehtiversioon. Tänä vuonna en sellaista kuitenkaan lapsen maitoallergiaepäilyn vuoksi voinut ostaa (kyllä, jo kolome kuukautta olen nauttinut pelekästään tumman suklaan iloista).

Siippa on aiemminkin tarjonnut vaihtoehtoa, jossa se laittaa 24 suklaapalaa johonkin, mutta ei, se ei ole ollenkaan sama asia. Tällaisena jouluhulluna ko minäki olen, se aamuinen kalenterisuklaa kahavin kera on nostanut meikät sängystä joka joulukuun aamu kun on pitänyt lähtiä töihin, vaikka vettä sataa tai pakkasta on tolokun lukemat ja tekisi kääriytyä syvemmälle peiton sisään, auttanut pyörän selekään Oulun lokakuusta helemikuuhun kestävässä syksyssä ko ulukona on pimiää ko tontun perseessä jouluaattona, motivoinut raahautumaan lukion kursseille ko pitkän matkan kestävyyttä koetellaan jo urakalla, hemmotellut opiskeluihin sattuessa pitkä joululoma, tehenyt kiireettömistä joulukuun viikonloppuaamuista yhtä juhulaa ja pentuna varmaan yksinkertaisesti auttanut jaksamaan pakahtumatta jouluaattoon, vaikka aluksi tuntuukin, että niitä luukkuja on niin maan perkeleesti eikä se aatto kyllä tule ikinä.

Tästä kriisistä yli kapuaminen vaati tänä aamuna jouluradiota ja jokapäiväisen aamun aurinkoiseni, eli pirpanan naurun ja hyvät huomenet pinnasängyn uumenista. Onneksi Lapin Kansan joulukalenteri on tänä vuonna ihan hieno, niin ehkä onnistunen lopullisesti kiipiämään tämän kriisin niskan päälle, ennenkö joulukuun eka kääntyy iltaan.

Ja onhan sentään vanaha kunnon the Joulukalenteri, joka tänä vuonna tulee jopa telekkarista asti!

Rutiinit net ihimisen tiellä pitää.

Huh, nyt olen saanut tämän tuskan pois sydämeltäni. Jotain parisuhteen joulukalenteriakin ois ihan kiva toteuttaa, mutta minkäs teet ko toinen puolisko ei ole tässä ja puhelimen välityksellä moinen on aika laimeeta.

Jatkossa pitänee tehä semmone koko perheen toiminnallinen joulukalenteri, lukia Viirun ja Pesosen joulupuuhia iltasatuna joulukuun ajan ja kyllä meillä pennut suklaajoulukalenterinkin saa. Mutta ei mitään krääsäkalenteria.

Koska jos minuun tulevat, niin kirjottavat joulupukille jo lokakuussa, ennenkö lunta on ees ehtiny sataa.

Rakas joulupukki!

Koska olen ollut ihan ekstrakiltti ja -ahkera tänä vuonna, toivoisin joululahajaksi seuraavia asioita:

(Alakuun tällaiset järkevät ja tarpeelliset lahajat)

-hyvät ja lämpimät nahkakinttaat (pyhäkinttaat ja/tai työkinttaat)

-lämmin ja kaunis froteekylypytakki saunanjäläkeiseen oleskeluun

-merinovillainen kerrasto

-villasukat, kun niitä ei voi olla ikinä liikaa

-vuojen 2018 kalenteri (esim. tämä hieno muumi)

-rannekello

(Sitten semmoset, joita ei varsinaisesti tarvi, mutta ois kiva saaha)

-mörkölakanat ja/tai muumi esi-isälakanat

-muumi-lompakko

-sellaisia hienoja muumimukeja, joita ei vielä ole (esim. pinkki Pidä Ruotsi siistinä, Muumilaakso 2017, Alkuperää kunnioittaen tai Kevättalvi 2017, Niiskuneiti)

Ja sitten jos joulupukilla ois semmosia remonttitaitosia ja ahkeria tonttuja antaa lainaan niin netkin ois ihan kiva! Lottovoitto ja muut sievoiset summat rahaa kelepaa myös.

Yhtään kirjaa ei päätyny toivelistalle, koska viime vuojen itelle ostetut kirjat on edelleen lukematta (tiijän, säälittävää), mutta kaiken kaikkiaan teema on vuojesta toiseen sama: lämmintä ja mukavaa pukinetta ja muumeja. Olen todella ennalta-arvattava. Paitulit jätin tällä kertaa pois, koska imetys (ens jouluna sitten, kuka haluaa ahistavia, hiertäviä ja kutittavia pitsi- tai satiiniviritelmiä, kun on paituli ja kalsarit!).

Näillä mennään, nähään aattona pukki! (Meijän pirpana toivoo muuten joululahajaksi merinovillaista kypärälakkia, vaatteita koossa 68 ja sukkia koossa 16/18, yökkäreitä, kuolalappuja, ikätasolle sopivia kirjoja, imetyskorua, aurinkolaseja ja sormiruokailijalle sopivaa ezpz-ruokailualustaa TAI sitten ihan vaan jotain jonka saa laittaa suuhun luvalla).